Motivaatio =/= itsepetos

Mulla olis nyt jälleen teille suuria viisauden sanoja jaettavaksi, eli miten minä henkilökohtaisesti huijaan itseni ulos ovesta liikkumaan silloin kun motivaatio ei riitä. Perustuu tositapahtumiin.

1. "Mä laitan ihan huvikseni nyt tässä vaan nää lenkkivaatteet päälle, en mä siis ihan oikeasti ole menossa ulos." 30 minuuttia myöhemmin: "no mulla on jo vaatteet päällä, kyllä mä nyt menen." 
2. "Mä teen ihan vain lyhyen lenkin." 
3. "Mä teen ihan vain kevyen treenin." 
4. "No mä pyysin kaverin/lupasin jo kaverille että menen, en mä nyt enää voi perua." 
5. "Jos en tee niin sitten on paska fiilis myöhemmin." 
6. "Mulle tulee parempi mieli heti kun oon lenkillä." 

Mutta ihan rehellisyyden nimissä, jos motivaatio on pitkään kateissa, usko kokenutta ja väsynyttä sielunsisartasi, ja keksi jotain muuta tekemistä. Edellä mainituilla konsteilla olen saanut itsestäni irti treenin, mutta motivaatiota se ei ole herättänyt uudestaan. Pidä tauko, relaa pari viikkoa, lakkaa miettimästä mitä pitäisi tehdä, ja tee jotain aivan muuta. Mää nyt tietysti kirjoitan tätä tilanteessa, jossa on ollut pakko pysäyttää koko pyörä ja miettiä uudenlaisia selviytymiskeinoja: motivaatio tämän kirjoittamiseen on että itse muistaisin seuraavan kerran, kun pitää oikein purra hammasta, että mikäs pakko mun on tehdä yhtään mitään. Lepokin on ihan sikahyvää treeniä. Koska musta on kivaa olla tuomion äänenä: te ette välttämättä koe tätä omakohtaiseksi, ennen kuin on liian myöhäistä.

Ällöihq loppukaneetti: pidetään hei huolta itsestämme, jookos!