Mulla on teille tärkeää asiaa päivän isitsoukkimuodossa:
Tiedättekste sen leikin, jossa yhdistellään yhdyssanoista uusia sanoja, niinku oksennuspussi + pussikeitto = oksennuspussikeitto?
Pokemon GoPro-kamera.
lauantai 23. heinäkuuta 2016
lauantai 16. heinäkuuta 2016
En ole robotti
Mietin voiko tällaista kirjoittaa liikuntablogissa, mutta totesin, että ehkä jokainen ihmisen piuhoilla varustettu on joskus käsitellyt näitä samoja asioita. Pohjustuksena en ole kovin tunteellinen ihminen, vaan enemmän semmoista vakaata ja tasaista mallia. Varoitus, loput tästä tekstistä on kiusallista ja noloa avautumista. Popcorn time!
Olin tiistain tai keskiviikon lenkillä. Olo oli jokseenkin kehno eivätkä sykkeet meinanneet pysyä alhaalla, vaikka yritin hillitä itseäni. Tarkoitus oli juosta peruskuntolenkkiä, koska sykkeet ovat olleet pitkään aivan liian korkealla, eivätkä lenkit ole olleet mielenrauhaa tuottavia oman ajan hetkiä, kuten ennen. Ajatukset repeilivät joka suuntaan, ja jumppasin edestakaisin löllön hölköttelyn ja raudan maku suussa-tahdin välillä. Lopulta hölkkäsin niin hitaasti, että oli sama kävellä. Tuijotin sykemittarin lukuja kävellessäni ja yhtäkkiä aloin vollottaa keskellä katua.
Hei, olen Maria ja olen suorittaja.
Tähän tarinaan kuuluu muuten sekin, että viime viikolla aloin märistä töissä. Sopertelin sekavasti olotiloistani ja että minkä vuoksi räkä poskella rääyn silmiäni punaisiksi julkisella paikalla. Minulle annettiin käteen kirja työuupumuksen hoidosta ja ennaltaehkäisystä. Sen inspiroimana olen lukenut burnoutin merkeistä ja joutunut pohdiskelemaan ns. diippii shittii.
Jehna, ei tästä taidakaan tulla kauhean viisasta postausta.
No kerron kuitenkin.
Aina, kun mun kuppi alkaa täyttyä yli ja kamelin selkä on katkeamispisteessä, kompensoin sitä todella huonosti, ja ylitäytän kupin ihan itse ja lataan kamelin selkään vielä pari säkkiä tiiliskiviä. Eli joka kerta, kun mulla menee ihan liian kovaa, päätän kompensoida asiaa tekemällä itselleni Tosi Tehokkaan Liikuntakalenterin, josta en jaksa pitää kiinni. Siihen vielä kirsikkana päälle voi aloittaa vaikka uuden harrastuksen, kuten haitarinsoiton tai espanjan kielikurssin. Sitten kun en jaksa pitää päämäärästä kiinni, moitin itseäni: laiska, huono, tyhmä, ihan kunniaton ja surkea ihminen, hrmph! Eilisen pyykitkin taitaa olla vielä taittelematta!
Se kirja kehotti havainnoimaan tilannetta hyväksyvästi lintuperspektiivistä. En tiedä onko tämä nyt ongelman ydin, mutta luulen etsiväni jonkinlaista kontrollia elämääni noilla liikuntasuorituksilla ja harrastuksilla. En pysty juuri vaikuttamaan työtahtiini. Huomaan, etten palaudu normaalisti liikunnasta ja etenkin nyt on kuukauden ajan ollut todella heikko olo. Jo sen pakottamana olen joutunut hidastamaan tahtia ja sehän ei passaa yhtään ensi viikon Arctic Challengeä ajatellen - mahtava lisästressin aihe. Arvaatkaa muuten, mikä oli ensimmäinen ajatus kun tajusin sen. "Miten sä onnistut kääntään superhauskan tapahtuman stressinlähteeksi." Tämä nyt on ihan puhdasta taikauskoa, mutta luulen stressin saaneen mun hormonitasot niin sekaisin, etten jaksa edes ajatella kunnolla. Kenties siitä tulee se kummallisen tahkea ja utupäinen olo, jota olen potenut viime aikoina.
Spoiler alert, aion pitää ensi viikon ihan puhdasta lepoa liikunnasta ja tehdä jotain konkreettista tuon työtahdinkin kanssa. Jostain syystä kukaan ei edes miettinyt kun pyysin ylimääräisen viikon kesälomaa.
Tällasten tarinoiden pitäisi kai päättyä semmoseen toiveikkaaseen loppukaneettin, mutta just nyt mulla ei ole tarjota muuta, kuin että kyllä tää tästä. Ehkä kirjoittelen prosessin vaiheista ja näen samalla konkreettisesti itsekin jonkinlaista aikajanaa, miten tämmöisistäkin syövereistä pääsee ajan kanssa ylös.
Olin tiistain tai keskiviikon lenkillä. Olo oli jokseenkin kehno eivätkä sykkeet meinanneet pysyä alhaalla, vaikka yritin hillitä itseäni. Tarkoitus oli juosta peruskuntolenkkiä, koska sykkeet ovat olleet pitkään aivan liian korkealla, eivätkä lenkit ole olleet mielenrauhaa tuottavia oman ajan hetkiä, kuten ennen. Ajatukset repeilivät joka suuntaan, ja jumppasin edestakaisin löllön hölköttelyn ja raudan maku suussa-tahdin välillä. Lopulta hölkkäsin niin hitaasti, että oli sama kävellä. Tuijotin sykemittarin lukuja kävellessäni ja yhtäkkiä aloin vollottaa keskellä katua.
Hei, olen Maria ja olen suorittaja.
Tähän tarinaan kuuluu muuten sekin, että viime viikolla aloin märistä töissä. Sopertelin sekavasti olotiloistani ja että minkä vuoksi räkä poskella rääyn silmiäni punaisiksi julkisella paikalla. Minulle annettiin käteen kirja työuupumuksen hoidosta ja ennaltaehkäisystä. Sen inspiroimana olen lukenut burnoutin merkeistä ja joutunut pohdiskelemaan ns. diippii shittii.
Jehna, ei tästä taidakaan tulla kauhean viisasta postausta.
No kerron kuitenkin.
Aina, kun mun kuppi alkaa täyttyä yli ja kamelin selkä on katkeamispisteessä, kompensoin sitä todella huonosti, ja ylitäytän kupin ihan itse ja lataan kamelin selkään vielä pari säkkiä tiiliskiviä. Eli joka kerta, kun mulla menee ihan liian kovaa, päätän kompensoida asiaa tekemällä itselleni Tosi Tehokkaan Liikuntakalenterin, josta en jaksa pitää kiinni. Siihen vielä kirsikkana päälle voi aloittaa vaikka uuden harrastuksen, kuten haitarinsoiton tai espanjan kielikurssin. Sitten kun en jaksa pitää päämäärästä kiinni, moitin itseäni: laiska, huono, tyhmä, ihan kunniaton ja surkea ihminen, hrmph! Eilisen pyykitkin taitaa olla vielä taittelematta!
Se kirja kehotti havainnoimaan tilannetta hyväksyvästi lintuperspektiivistä. En tiedä onko tämä nyt ongelman ydin, mutta luulen etsiväni jonkinlaista kontrollia elämääni noilla liikuntasuorituksilla ja harrastuksilla. En pysty juuri vaikuttamaan työtahtiini. Huomaan, etten palaudu normaalisti liikunnasta ja etenkin nyt on kuukauden ajan ollut todella heikko olo. Jo sen pakottamana olen joutunut hidastamaan tahtia ja sehän ei passaa yhtään ensi viikon Arctic Challengeä ajatellen - mahtava lisästressin aihe. Arvaatkaa muuten, mikä oli ensimmäinen ajatus kun tajusin sen. "Miten sä onnistut kääntään superhauskan tapahtuman stressinlähteeksi." Tämä nyt on ihan puhdasta taikauskoa, mutta luulen stressin saaneen mun hormonitasot niin sekaisin, etten jaksa edes ajatella kunnolla. Kenties siitä tulee se kummallisen tahkea ja utupäinen olo, jota olen potenut viime aikoina.
Spoiler alert, aion pitää ensi viikon ihan puhdasta lepoa liikunnasta ja tehdä jotain konkreettista tuon työtahdinkin kanssa. Jostain syystä kukaan ei edes miettinyt kun pyysin ylimääräisen viikon kesälomaa.
Tällasten tarinoiden pitäisi kai päättyä semmoseen toiveikkaaseen loppukaneettin, mutta just nyt mulla ei ole tarjota muuta, kuin että kyllä tää tästä. Ehkä kirjoittelen prosessin vaiheista ja näen samalla konkreettisesti itsekin jonkinlaista aikajanaa, miten tämmöisistäkin syövereistä pääsee ajan kanssa ylös.
sunnuntai 10. heinäkuuta 2016
Trikoot, lol
Tämä postaus keskittyy välineisiin, eli mitä tarvitaan tämän uuden, hehkuvan ihanan juoksuharrastuksen aloittamiseen!
"Maria, sinä viisauden lähde, tarvitsenko trikoot?"
Et. Voit juosta ihan missä vain housuissa tai shortseissa, joissa koet olosi tarpeeksi mukavaksi juoksuun. En ota kantaa onko parempi juosta ilman housuja vai housuissa, luulen että on helpompaa investoida jonkinlaisiin housuihin kuin käydä poliisin kanssa keskusteluita voiko ilman niitä juosta.
Mutta! Tunnustan kyllä, että ihan alkuaikoinani sattumalta lueskelin joltain foorumilta mielipiteitä pitäiskö ne trikoot nyt hommata, vaikka mielipiteeni trikoista oli lolololol, olispa kiusallisdaaa. Joku viisas oli todennut että ne eivät läpätä eivätkä kahise ja ne kuivuvat nopeasti. Siispä juoksen nykyään pelkästään trikoissa, ja kaikki nämä ominaisuudet on tullut testattua ja hyväksi todettua.
Hei, tähän liittyen annan teille linkin! Luontoloinen kirjoitti vastikään naisten liikkavaatteiden typeryyksistä!
"No tarvitsenko teknisen paidan?"
Et. Mikä tahansa paita kelpaa.
Mutta! Tekninen paita kuivuu nopeammin. On mahdollista, että puuvillapaita hiertää. Juoksen itse kyllä molemmilla. Tekniset ovat yleensä mielestäni kivempia, mutta teknisten vaatteiden huono puoli on, että ennen pitkää ne alkavat haista sen verran järkylle että ne on pakko laittaa pois. Netti neuvoo että pitäisi hukuttaa haisevat vaatteet etikkaan, mutta ehkä minun hikeni kerää superbakteereita tai jotain, koska etikka ei koskaan ole auttanut. Vaatteiden käyttöikää on pidentänyt ainoastaan pesu heti lenkin jälkeen, ja pesen ne raakasti yleensä 60 asteessa.
"Mutkun kaikki katsoo oudosti :( "
Ei katso, en jaksa uskoa että ketään kiinnostaa missä varusteissa laukot. Jos jotakuta kiinnostaa, niin sano että "äitis näytti oudolta viime yönä, hähä!". Toimii joka kerta.
Tähän ei ole mitään muttaa.
"Entäs sitte nää sykemittarit ja aktiivisuusrannekkeet ja urheiluäpit vai mitä ne nyt on?"
Et tarvitse.
Mutta! Niistä on paljon apua. Sykemittarin avulla pystyt seuraamaan että sykkeesi pysyvät tarpeeksi matalalla - netistä löytyy paljon ohjeita kuinka matalalla. Ne myös auttavat pitämään sen tarpeeksi hitaan vauhdin, josta puhuin edellisessä postauksessa.
Suosittelen kyllä lataamaan puhelimeen jonkin sovelluksen, jolla pystyt seuraamaan edistymistäsi, esim. Endomondo tai Sports Tracker tai se suomalaisten sivusto, jonka nimeä en kuollaksenikaan saa juuri nyt mieleeni. Jos hommaat sykemittarin tai aktiivisuusrannekkeen, niiden mukana tulee yleensä jotain kylkiäissovellusta.
"No eikö nyt kengät kuiteskin pitäis olla hyvät?"
Pitää.
Tämä onkin sitten se paha osa. Itse ostin suosiolla vähän kalliimmat kengät: ajattelin että kalliit kengät pakottavat minut juoksemaan, ettei mene raha hukkaan. Samalla varmistaisin, että jos kengissä nyt sitten on jotain taikaa, joka suojelee niveliä, on parempi että ne ovat kunnolliset. Uskon silti, että halvemmistakin kengistä löytyy hyviä, jopa kestäviä kenkiä.
Eli kaiken kaikkiaan millään muulla ei ole väliä, kuin että jalkasi eivät hajoa kengissäsi kokonaan. Now, go out and run.
"Mut mulla ei ole vielä niitä kenkiäkään jalassa!"
Ei ku ulos nyt. Lenkille siitä. Chop chop.
"Maria, sinä viisauden lähde, tarvitsenko trikoot?"
Et. Voit juosta ihan missä vain housuissa tai shortseissa, joissa koet olosi tarpeeksi mukavaksi juoksuun. En ota kantaa onko parempi juosta ilman housuja vai housuissa, luulen että on helpompaa investoida jonkinlaisiin housuihin kuin käydä poliisin kanssa keskusteluita voiko ilman niitä juosta.
Mutta! Tunnustan kyllä, että ihan alkuaikoinani sattumalta lueskelin joltain foorumilta mielipiteitä pitäiskö ne trikoot nyt hommata, vaikka mielipiteeni trikoista oli lolololol, olispa kiusallisdaaa. Joku viisas oli todennut että ne eivät läpätä eivätkä kahise ja ne kuivuvat nopeasti. Siispä juoksen nykyään pelkästään trikoissa, ja kaikki nämä ominaisuudet on tullut testattua ja hyväksi todettua.
Hei, tähän liittyen annan teille linkin! Luontoloinen kirjoitti vastikään naisten liikkavaatteiden typeryyksistä!
"No tarvitsenko teknisen paidan?"
Et. Mikä tahansa paita kelpaa.
Mutta! Tekninen paita kuivuu nopeammin. On mahdollista, että puuvillapaita hiertää. Juoksen itse kyllä molemmilla. Tekniset ovat yleensä mielestäni kivempia, mutta teknisten vaatteiden huono puoli on, että ennen pitkää ne alkavat haista sen verran järkylle että ne on pakko laittaa pois. Netti neuvoo että pitäisi hukuttaa haisevat vaatteet etikkaan, mutta ehkä minun hikeni kerää superbakteereita tai jotain, koska etikka ei koskaan ole auttanut. Vaatteiden käyttöikää on pidentänyt ainoastaan pesu heti lenkin jälkeen, ja pesen ne raakasti yleensä 60 asteessa.
"Mutkun kaikki katsoo oudosti :( "
Ei katso, en jaksa uskoa että ketään kiinnostaa missä varusteissa laukot. Jos jotakuta kiinnostaa, niin sano että "äitis näytti oudolta viime yönä, hähä!". Toimii joka kerta.
Tähän ei ole mitään muttaa.
"Entäs sitte nää sykemittarit ja aktiivisuusrannekkeet ja urheiluäpit vai mitä ne nyt on?"
Et tarvitse.
Mutta! Niistä on paljon apua. Sykemittarin avulla pystyt seuraamaan että sykkeesi pysyvät tarpeeksi matalalla - netistä löytyy paljon ohjeita kuinka matalalla. Ne myös auttavat pitämään sen tarpeeksi hitaan vauhdin, josta puhuin edellisessä postauksessa.
Suosittelen kyllä lataamaan puhelimeen jonkin sovelluksen, jolla pystyt seuraamaan edistymistäsi, esim. Endomondo tai Sports Tracker tai se suomalaisten sivusto, jonka nimeä en kuollaksenikaan saa juuri nyt mieleeni. Jos hommaat sykemittarin tai aktiivisuusrannekkeen, niiden mukana tulee yleensä jotain kylkiäissovellusta.
"No eikö nyt kengät kuiteskin pitäis olla hyvät?"
Pitää.
Tämä onkin sitten se paha osa. Itse ostin suosiolla vähän kalliimmat kengät: ajattelin että kalliit kengät pakottavat minut juoksemaan, ettei mene raha hukkaan. Samalla varmistaisin, että jos kengissä nyt sitten on jotain taikaa, joka suojelee niveliä, on parempi että ne ovat kunnolliset. Uskon silti, että halvemmistakin kengistä löytyy hyviä, jopa kestäviä kenkiä.
Eli kaiken kaikkiaan millään muulla ei ole väliä, kuin että jalkasi eivät hajoa kengissäsi kokonaan. Now, go out and run.
"Mut mulla ei ole vielä niitä kenkiäkään jalassa!"
Ei ku ulos nyt. Lenkille siitä. Chop chop.
tiistai 5. heinäkuuta 2016
Turhautumista
Kun aloitin juoksemisen, rytmini oli ensimmäisellä lenkillä 3 minuuttia kävelyä - 30 sekuntia juoksua.
Olin huonossa kunnossa. En ollut ylipainoinen, mutta yksinkertaisesti olin vältellyt liikuntaa niin tehokkaasti, että se oli ainoa mahdollisuuteni. Se oli turhauttavaa. Olin vuoden, ehkä yksi ja puoli vuotta harrastanut ryhmäliikuntatunteja ja koin ne liian löysiksi - olen todella lahjakas sluibailemaan jumpissa kun huomio on muissa. Nyt yhtäkkiä minulla oli rajat. Huono kuntoni oli herätys: olin aina luullut että pystyn tekemään mitä tahansa, jos ponnistan hieman kovemmin.
Onneksi kaikista aikaisemmista liikuntayrityksistäni oli viimein jotain onnistunut imeytymään kalloni sisään, ja se kultainen tiedonjyvänen on nyt täss:
Ole kärsivällinen.
Mitä hitaammin juoksee, sitä vähemmän joutuu kävelemään. Ihan alussa tehdään pohjakuntoa, ja koska olin kunnoton säkki, kävely oli välttämätöntä, tai en olisi koskaan päässyt kunnolla edes alkuun (höhö, kunnolla kuntoon). Ensimmäiset pari kuukautta kävelin muutaman minuutin ja juoksin lyhyitä pätkiä, paria kolmea minuuttia maksimissaan. Juoksin aivan liian nopeaa, niin nopeaa kuin pääsin, että silti jaksoin vielä nipin napin sen pari minuuttia, koska kunnottomuuteni lisäksi olin kovapäinen. En vain osannut pudottaa nopeuksia koska olin Jon Snow, enkä tiennyt mitään. Jos olisin juossut hitaammin, olisin jaksanut hölkätä pidempiä matkoja ja uskon, että se olisi nopeuttanut edistymistäni. Disclaimerinä en ole mikään ammattilainen, ja nämä ohjeet kumpuavat ainoastaan siitä miten itse tein, ja mitä nyt jälkiviisaana tekisin eri tavalla. Jollekin muulle voi toimia jokin muu tapa.
Kun aloin jaksaa useamman minuutin juoksumatkoja kolmannen tai neljännen kuukauden tienoilla, aloin seurata tätä Hal Higdonin valmista ohjelmaa, jonka löysin netistä. Se antoi minulle selkeämmän kuvan minkälaisella harjoittelulla pääsisin eteenpäin, samalla kun jatkoin kävely-juoksu-kävely-linjaa.
Olin huonossa kunnossa. En ollut ylipainoinen, mutta yksinkertaisesti olin vältellyt liikuntaa niin tehokkaasti, että se oli ainoa mahdollisuuteni. Se oli turhauttavaa. Olin vuoden, ehkä yksi ja puoli vuotta harrastanut ryhmäliikuntatunteja ja koin ne liian löysiksi - olen todella lahjakas sluibailemaan jumpissa kun huomio on muissa. Nyt yhtäkkiä minulla oli rajat. Huono kuntoni oli herätys: olin aina luullut että pystyn tekemään mitä tahansa, jos ponnistan hieman kovemmin.
Onneksi kaikista aikaisemmista liikuntayrityksistäni oli viimein jotain onnistunut imeytymään kalloni sisään, ja se kultainen tiedonjyvänen on nyt täss:
Ole kärsivällinen.
Mitä hitaammin juoksee, sitä vähemmän joutuu kävelemään. Ihan alussa tehdään pohjakuntoa, ja koska olin kunnoton säkki, kävely oli välttämätöntä, tai en olisi koskaan päässyt kunnolla edes alkuun (höhö, kunnolla kuntoon). Ensimmäiset pari kuukautta kävelin muutaman minuutin ja juoksin lyhyitä pätkiä, paria kolmea minuuttia maksimissaan. Juoksin aivan liian nopeaa, niin nopeaa kuin pääsin, että silti jaksoin vielä nipin napin sen pari minuuttia, koska kunnottomuuteni lisäksi olin kovapäinen. En vain osannut pudottaa nopeuksia koska olin Jon Snow, enkä tiennyt mitään. Jos olisin juossut hitaammin, olisin jaksanut hölkätä pidempiä matkoja ja uskon, että se olisi nopeuttanut edistymistäni. Disclaimerinä en ole mikään ammattilainen, ja nämä ohjeet kumpuavat ainoastaan siitä miten itse tein, ja mitä nyt jälkiviisaana tekisin eri tavalla. Jollekin muulle voi toimia jokin muu tapa.
Kun aloin jaksaa useamman minuutin juoksumatkoja kolmannen tai neljännen kuukauden tienoilla, aloin seurata tätä Hal Higdonin valmista ohjelmaa, jonka löysin netistä. Se antoi minulle selkeämmän kuvan minkälaisella harjoittelulla pääsisin eteenpäin, samalla kun jatkoin kävely-juoksu-kävely-linjaa.
TL;DR:
Juokse hitaammin.sunnuntai 3. heinäkuuta 2016
Persjalkainen tanttamalli jolkottelee
Näin ensimmäisen postauksen kunniaksi aion esitellä itseni paremmin kuin esittelyssäni! Olen siis Maria, joka joskus seikkailee Luontoloisen blogissa - olen se kaveri, joka ei osaa sanoa ei.
Tässä blogissa puolestaan kerrotaan mitä tapahtuu, kun samainen tanttamallinen töppöjalka, jonka liikuntaa on aiemmin ollut luistaa liikkatunneilta koulussa, päättää ruveta juoksemaan. En nuorempana juurikaan nauttinut liikunnasta, fyysinen rasitus ja hikoilu oli iljettävää. Kuulun siihen osaan väestöstä, joka koki koululiikunnan todella lannistavana ja epämotivoivana. Lukion jälkeen harrastin silloin tällöin liikuntaa muutaman viikon jaksoissa velvollisuuden nimissä - aloitin aina IHAN TÄYSILLÄ, ainoastaan romahtaakseni pari viikkoa myöhemmin kipuiluun ja väsymykseen. Sattumien kautta päädyin opiskelemaan insinööriksi ja ympäröivän opiskelijapopulan kannustamana tulin siihen tulokseen, että jotain liikuntaa pitää harrastaa - ja hei, ihan rehellisestihän vakavasti otettava insinööri harrastaa vähintään ultrajuoksua ja Tough Vikingeja ja pukeutuu kuin businessmies. Harrastin pari vuotta mikä sattui olemaan kivaa, ennen kuin päätin että joo joo, puolimaraton, se on nyt se millä saan todistettua kaikille että oon iha hei aikune ja vakava.
Tässä blogissa puolestaan kerrotaan mitä tapahtuu, kun samainen tanttamallinen töppöjalka, jonka liikuntaa on aiemmin ollut luistaa liikkatunneilta koulussa, päättää ruveta juoksemaan. En nuorempana juurikaan nauttinut liikunnasta, fyysinen rasitus ja hikoilu oli iljettävää. Kuulun siihen osaan väestöstä, joka koki koululiikunnan todella lannistavana ja epämotivoivana. Lukion jälkeen harrastin silloin tällöin liikuntaa muutaman viikon jaksoissa velvollisuuden nimissä - aloitin aina IHAN TÄYSILLÄ, ainoastaan romahtaakseni pari viikkoa myöhemmin kipuiluun ja väsymykseen. Sattumien kautta päädyin opiskelemaan insinööriksi ja ympäröivän opiskelijapopulan kannustamana tulin siihen tulokseen, että jotain liikuntaa pitää harrastaa - ja hei, ihan rehellisestihän vakavasti otettava insinööri harrastaa vähintään ultrajuoksua ja Tough Vikingeja ja pukeutuu kuin businessmies. Harrastin pari vuotta mikä sattui olemaan kivaa, ennen kuin päätin että joo joo, puolimaraton, se on nyt se millä saan todistettua kaikille että oon iha hei aikune ja vakava.
Mietin pitkään mitä annettavaa minulla voisi tällä liikuntaa välttelevällä pohjalla olla aktiivisten juoksijoiden blogiportaaliin. En ole mikään himojuoksija. Nopeuteni ovat, no, ei-nopeita, pisimmät päivämatkani eivät ole ylittäneet puolimaratonia ja viime aikoina olen treenannut huonommin kuin edeltävinä vuosina. Välillä rehellisesti vihaan juoksemista. En usko koskaan esimerkiksi juoksevani minkäänlaista ultraa, maratonikaan ei ole vielä houkutellut minua niin paljon että olisin sille treenannut. Uskon kuitenkin, että on aika paljon juoksijoita, jotka ovat ns. "samalla tasolla", jotka kaipaavat tällaista "alkupään" juoksijan vertaistukiblogia. Useimmat blogit ovat vähän itseäni totisempien juoksijoiden harrastuspäiväkirjoja ja aloittelijaa voi ihan hippasen huimata kun puhutaan 5min/km vauhdeista ja 160 kilometrin hupipyrähdyksistä, näin kärjistäen.
TL;DR:
omien liikunnallisten alkuaikojeni resepti:1. vaiheessa eerrgh, pakko tehdä jotain liikuntaa, no käyn kävelemässä ja jumppaan kotona. Välillä yritin juosta lyhyitä matkoja, mutta polveni kipeytyivät.
2. vaiheessa paljon ryhmäliikuntaa, pari kolme kertaa viikossa, enimmäkseen tanssia.
3. vaiheessa päätin, että ei, haluan tehdä jotain "oikeaa", ja päädyin juoksemiseen.
Näillä puheilla päätän tämän postauksen. Kerron ensi kerralla miten irtauduin sohvasta ja aloitin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)