Työuupumuksesta

Sillon kun alunperin kerroin, että työuupumus hopladaa, puhuin jonkinlaisen aikajanan tekemisestä tänne blogiin.

Koska se työuupumus imi kaikki voimat, en ole jaksanut jakaa synkistelyjäni ja valon hetkiäni. Aikamoista aaltoilua tämä on kuitenkin ollut, ja koska en ole silleen aina ihan kosketuksissa omaan tunne-elämääni, tällainen tunnehuuru on tosi ihmeellistä. Kävin kolme kertaa työpaikkapsykologilla, jonka ainoa ratkaisu ongelmaani oli tarjota sairaslomaa, mitä en suostunut ottamaan, koska halusin "jotain oikeaa" ratkaisua: että joku aukoisi mun kanssa mistä nämä mun paineistumiset johtuu. On ihan ilmiselviä syitä, mutta sitten on sellaisia, joita en ihan kykene itse käsittämään. Ja ne ilmiselvätkin syyt herättivät vain lisäihmetystä, koska olen ennenkin käsitellyt ihan samoja asioita ja päässyt helposti niiden päälle, ja nyt en.

No, puolivuotinen tarina lyhyesti, olen palaamassa sinne työpaikkapsykologille ja nyt olen valmis siihen sairaslomaankin. Kun yhdistää itsepäisen "minä en ole mikään hento lasienkeli"-ajattelun ja toisaalta voimattomuuden ajaa omaa asiaansa, tuloksena on pitkittynyt toipuminen. Käytännössä se näkyy kaikenlaisina kivoina oireina, joista treenille parasta on tietysti jatkuva flunssakierre ja sykkeiden hervoton poukkoilu ylärajoille kevyessäkin liikunnassa. Paras päätös, mitä tämän koko episodin suhteen olen tehnyt, oli ehdottomasti se pitkän pitkä treenitauko, jonka aloitin kesällä. 

Nämä asiathan ei koskaan ole semmoinen selkeä syy-seuraussuhde, vaan valtava kimppu asioita, jotka tuntuvat tietyllä tapaa tapahtuvan samaa aikaa jatkuvasti, pitkän aikaa, ennen kuin yhtäkkiä tulee niistä tietoiseksi. Kuvittele siis, että seuraavat asiat tulivat minulle selväksi yhden sekunnin sisällä: 

1. Treenitauko oli tosi jees. Näen selkeän eron mm. kuntotestin tuloksessa kesän ja nykyhetken välillä. Rauhoitin oman tilani aika lailla 3 salia/vko-tilaan, ja ne vedin toki yrittäen saada edistystä aikaan, mutta tosi rennolla fiiliksellä, että jos ei tuntunut että jaksaa, niin sitten en tehnyt väkisin. 
2. "Onpa outoa, miksi tajuan, että mun ongelmaan on ratkaisu ihan melkein tuossa, mutta en jaksa prosessoida ihan kokonaan läpi tätä ongelmaa että löytäisin ratkaisun...?" 
3. Ai mä olen taas uupunut? :O 
4. Nyt kun stressi taas on koholla, yritän kontrolloida elämääni treeniohjelmalla... 
5. mutta samalla kun kontrolloin elämääni treeniohjelmalla, hoen itselleni että tämä ei lähde käsistä, ei lähde. 
6. ...ja seuraavana päivänä mietin pakkomielteisesti, että oikeastaan pitäisi ehkä käydä salilla/hiihtämässä/SUORITTAMASSA edes jotain! 
7. ...koska siitä tulee ihan hiton hyvä olo, vaikkei jaksaisikaan aivan täysillä. 
8. Ja sitten seuraavaksi nautitaan alkavan flunssan fiiliksistä. 
9. Pitäisikö ehkä tässä vaiheessa nyt ihan oikeasti tehdä jotain, ehkä vaikka mennä sinne työpaikkahoitajalle etsimään apua. 

Kaksi eroa vanhaan: 1. Nyt ihan oikeasti, aivan niin kuin oikeasti "aikuisten oikeasti" tajuan, ettei mun ole pakko tehdä yhtään mitään. Vaikka julistaisin, että osallistun kaikkiin näihin sataan tapahtumaan, ei ole häviö eikä häpeä, vaikken osallistuisi yhteenkään niistä. Mulla on vielä vuosia jäljellä osallistua niihin myöhemmin. 2. Bongaan näitä asioita heti alkuvaiheessa. Ehkä mulla on vielä jotain toivoa aikuistua?

Päivitys: Tätä mun "eipäs treeniä - juupas treeniä"-jumppaa on varmaan aika selkeää seurata. 

Google, tohtoreista paras

Tämä on varmaan jälleen kerran ihan jo aiheensa puolesta superpitkä postaus. Olen ajatellut kerätä itselleni talteen kasan linkkejä muistuttamaan, että hankalaan oloon on usein olemassa jokin ratkaisu. Tarkoituksena on siis lähinnä ylläpitää sellaista minikirjastoa go-to-ratkaisuista, jotka yleensä unohdan kun vaiva on poistunut, ja seuraavalla kerralla taistelen saman asian kanssa uudestaan.

Silleen disclaimerinä taas, nämä eivät missään tapauksessa korvaa ammattiapua: jos on huono olo tai jalka irti, lääkäri on varmasti parempi paikka aloittaa kuin Google. Sen lisäksi on hyvä ottaa huomioon, ettei minulla ole minkään sortin koulutusta, jonka antamalla auktoriteetillä voisin arvioida uskottavasti niksi-Pirkkaosioni tieteellisyyttä tai pätevyyttä. 

Huimaus

• Raudan puute. Ilmeisesti rauta-arvot voivat olla viitearvojen sisällä vaikka potisi anemiaa. Mulla ei hemoglobiini pysy normaalissa ja sitä pitää aina välillä nostaa kuurilla, mutta aina pitää uudestaan käydä läpi sama "hmm, mistä tää ny vois johtuu"-prosessi. 
• Matala verenpaine. Syitä on tietysti monia, mutta itsellä tämä yhdistyy aina suolan, oikeastaan varmaan jodin, puutteeseen. Myös nestehukka voi tehdä tätä, joten siitäpä arvailemaan kumpi on kyseessä. 
• Lihasjumi niskassa tai selässä. Tehokasta venyttelyä ja hierojalle! 

Kummalliset silmäoireet 

• Suola/jodi. Liittyy selkeästi suolan saantiin. Tulee sellainen olo kuin silmät pullottaisivat päässä ja pitää oikein keskittyä, että sulkee silmät. 
• Nestehukka. Silmät kuivuvat ja tulee outoja näköhäiriöitä. Olo helpottuu suht nopeasti kun alkaa hörppiä vettä. 

Lihassäryt, kroppa palautuu huonosti 

• Alkava flunssa. 
• Treenin muutokset. Doh, mutta kirjataan nyt ylös kuitenkin. 
• Ruokavalio pielessä. Liian vähän jotain, liikaa jotain. Oireistosta pystynee päätellä ainakin jonkin verran mikä voi olla pielessä. Tarkennan omia muistiinpanoja sitä mukaa kuin tulee vastaan. 

Hengitysvaikeudet 

• Se flunssa. 
• Allergiat. 
• Astma. 

Treeni "ei toimi", voimattomuus, tympäisy, väsymys, ahdistus, levottomuus 

• Stressi. 
• Ylikunto. Mikäli edellämainituista ei apua löydy, voi ruveta käymään läpi ylikunnon pitkää oirelistaa. Tälleen maallikolle netistä löytyy aika ristiriitaisia näkemyksiä siitä, miten helppoa tai vaikeaa itsensä on ylikuntoon ajaa, mutta suurimmassa osassa lähteitä, joita itse olen kolunnut läpi, ylikunnon saamiseen on riittänyt pitkäaikainen liian kova treeni liian heikosta lähtökohdasta. Hoitona ei taida auttaa kuin höllääminen, ja treenin karsiminen raakasti. 

Vuosi 2017: kohti ääretöntä ja kunnolla yli!

Takomorunners haastoi kirjoittajiaan tarinoimaan vuoden 2017 haasteista.

Mulla jatkuu tämä löllöily juoksun kanssa ihan vissisti, nyt ei vain nappaa yhtään. Sen sijaan koitan nostaa kuntoa ensi vuoden tiukkailua varten: eli vuoden 2017 tavoitteena on kunnonkohotus vuoden 2018 alun hiihtovaellusta kohti! Se tarkoittaa, että siellä täällä saatan pistää askeleen tai jopa pari juoksutahdissa. Mulla on aina vähän pitkiä nämä suunnitelmat, olen lukenut että normaali-ihminen saattaisi päästä vähän nopeamminkin sellaiseen kuntoon, ettei tarvitse kiroilla ylämäessä ahkion kanssa. Onnekseni voin sanoa tekosyyksi lumenpuutteen noin kesäkausilla: oikeasti olen ollut niin pitkään vähällä treenillä, etten usko jaksavani omassa epämukavuuden sietorajassa kovin pitkää reissua, varsinkaan muiden tahdissa. Näin amatöörinä arvioin palautuvani vuodessa vanhaan kuntoon ja sen yli.

Mun suunnitelmat menee siis about näin:

5 treeniä /vko, 2 aerobista, 2 voimaa ja yksi heitto. Heitto voi olla jompaa kumpaa, tai jotain ihan muuta, fiiliksen mukaan. Lisänä yhtenä päivänä vähintään puolen tunnin venyttely, mieluummin vielä pidempi.

Nyt talvikauden aikana se tarkoittaa mahdollisimman paljon hiihtoa, ja muuta "lajinomaista treeniä". Juoksen vähän, teen vähän alkavaa nousutreeniä. Teen koko kroppaa vahvistavaa treeniä. Tälleen sivuhuomautuksena, tuossa kun aloin noita hiihtohommia tekemään, jouduin ottamaan lisäksi nilkkatreenit: luulis alamäkitutinoiden loppuvan pian kun tottuu hommaan muutenkin ja saa vähän vakautta tuolle sektorille.

Kesäkaudella teen paljon aerobista ja enenevässä määrin nousutreeniä. Voi olla, että saa paikalliset taas pudistella päätään kun vedän lähirinteessä valjaissa pulkkaa ylämäkeen, jos jostain valjaat itselleni löydän. Varmaan teen aika paljon pyöräillen, jonkin verran juosten. Tarkoituksena ei ole niinkään matkallisesti pitkä suoritus, vaan ajallisesti. Voimatreenejä ei sovi unohtaa, mutta luulen, että kesällä teen mahdollisimman paljon mitä huvittaa pihalla, ja palaan salille vain kun on niin kuuma että ulkona sulaa naama. Kesän lopulla on tehotesti sille nousutreenille, kun vaelluksella noustaan taas vaihteeksi rinteitä. Josko tällä kertaa menisi ilman ainaisia narinoita?

Syksyllä pistetään viimeiset pyöräilyt ja juoksut, jatketaan niin pitkään kuin mahdollista, plus sitä voimahommaa.

Ja kun talvi tulee, heti kun ladulle pääsee, alan vetämään laturagea kanssakansalaisille: "!#¤&/¤ latua!". Unohtamatta sitä voimailua. Tai venyttelyä. Vannon etten koskaan unohtaisi venyttelyä.

Että näillä mennään, katotaan kauanko tämä suunnitelma pitää. Nyt on ainakin aika vahva fiilis, että on jotakin kivaa edessä ja jaksaa treenata sen eteen. Teen mikä tuntuu hyvältä, ja jos yhtään tuntuu, että alkaa taas jutut painaa niskaan, otan taukoa kaikesta ja teen jotain ihan muuta. Jotain pitää ihmisen oppia siitä kun yhden kerran loppuu voimat. 

PS. Hähä, en kiusallanikaan pyydä anteeksi pitkää kirjoitustaukoa.