Ensimmäinen kuukausi on viimein täytetty ja takana, ja pääsen kertaamaan fiiliksiä kirjasta.
Ihan ensimmäinen ajatus uudesta kalenteristani oli, että jestas tämä on vaikea kirja. Fiilis ei ole kamalasti hellittänyt: kirja itsessään ei tarjoa vastauksia tai selitä asioita, mikä on hyvä asia. Se pakottaa lukijansa pohtimaan sen merkityksiä oman tilanteensa kautta, ja toisaalta sopii useisiin erilaisiin tilanteisiin. Näen, että aivan samoin kuin se nyt ei-niin-täysissä voimissa tekee itselle hyvää, se tekisi hyvää myös täysissä voimissa.
Toisena huomiona kalenteri toimii hyvin terapian rinnalla. Se antaa joka viikolle pienen tehtävän, jota voin pohdiskella, ja joka auttaa pitämään ajatukset oikeassa suunnassa. Terapiassani ollaan vielä todella alussa, ja tämä kirja antaa jotain tekemistä sen vierelle. Saan kaksi kertaa viikossa syyn pohdiskella asioita. Saan myös luvan lepuuttaa ajatuksiani ja olla miettimättä raskaita asioita muulloin kuin terapiassa ja täyttäessäni kalenteria.
No mitä olen oppinut tässä kuussa?
En mitään. Mutta olen muistanut tärkeitä asioita, ja koska kirjaa täytetään kerran viikossa, viikon aikana ehtii muistaa monta kertaa mitä on kalenteriinsa kirjoittanut. Ensimmäisen kuun muistutus on se, etten pysty olemaan vastuussa muiden tunteista, ainoastaan omistani.
Okei, huijasin vähän. Neljännen viikon tajuaminen oli, ettei minulla ole mitään unelmia tällä hetkellä. Se oli hämmentävä, tyhjä tajuaminen, joka tuntui liian henkilökohtaiselta avautumiselta tässä blogissa, jossa olen suhteellisen avoimesti kertonut kaikesta muusta. Kalenteri tarjoaa kuitenkin prosessin, jonka avulla etsiä se oma unelma.
