Kun aloitin juoksemisen, rytmini oli ensimmäisellä lenkillä 3 minuuttia kävelyä - 30 sekuntia juoksua.
Olin huonossa kunnossa. En ollut ylipainoinen, mutta yksinkertaisesti olin vältellyt liikuntaa niin tehokkaasti, että se oli ainoa mahdollisuuteni. Se oli turhauttavaa. Olin vuoden, ehkä yksi ja puoli vuotta harrastanut ryhmäliikuntatunteja ja koin ne liian löysiksi - olen todella lahjakas sluibailemaan jumpissa kun huomio on muissa. Nyt yhtäkkiä minulla oli rajat. Huono kuntoni oli herätys: olin aina luullut että pystyn tekemään mitä tahansa, jos ponnistan hieman kovemmin.
Onneksi kaikista aikaisemmista liikuntayrityksistäni oli viimein jotain onnistunut imeytymään kalloni sisään, ja se kultainen tiedonjyvänen on nyt täss:
Ole kärsivällinen.
Mitä hitaammin juoksee, sitä vähemmän joutuu kävelemään. Ihan alussa tehdään pohjakuntoa, ja koska olin kunnoton säkki, kävely oli välttämätöntä, tai en olisi koskaan päässyt kunnolla edes alkuun (höhö, kunnolla kuntoon). Ensimmäiset pari kuukautta kävelin muutaman minuutin ja juoksin lyhyitä pätkiä, paria kolmea minuuttia maksimissaan. Juoksin aivan liian nopeaa, niin nopeaa kuin pääsin, että silti jaksoin vielä nipin napin sen pari minuuttia, koska kunnottomuuteni lisäksi olin kovapäinen. En vain osannut pudottaa nopeuksia koska olin Jon Snow, enkä tiennyt mitään. Jos olisin juossut hitaammin, olisin jaksanut hölkätä pidempiä matkoja ja uskon, että se olisi nopeuttanut edistymistäni. Disclaimerinä en ole mikään ammattilainen, ja nämä ohjeet kumpuavat ainoastaan siitä miten itse tein, ja mitä nyt jälkiviisaana tekisin eri tavalla. Jollekin muulle voi toimia jokin muu tapa.
Kun aloin jaksaa useamman minuutin juoksumatkoja kolmannen tai neljännen kuukauden tienoilla, aloin seurata tätä Hal Higdonin valmista ohjelmaa, jonka löysin netistä. Se antoi minulle selkeämmän kuvan minkälaisella harjoittelulla pääsisin eteenpäin, samalla kun jatkoin kävely-juoksu-kävely-linjaa.
Olin huonossa kunnossa. En ollut ylipainoinen, mutta yksinkertaisesti olin vältellyt liikuntaa niin tehokkaasti, että se oli ainoa mahdollisuuteni. Se oli turhauttavaa. Olin vuoden, ehkä yksi ja puoli vuotta harrastanut ryhmäliikuntatunteja ja koin ne liian löysiksi - olen todella lahjakas sluibailemaan jumpissa kun huomio on muissa. Nyt yhtäkkiä minulla oli rajat. Huono kuntoni oli herätys: olin aina luullut että pystyn tekemään mitä tahansa, jos ponnistan hieman kovemmin.
Onneksi kaikista aikaisemmista liikuntayrityksistäni oli viimein jotain onnistunut imeytymään kalloni sisään, ja se kultainen tiedonjyvänen on nyt täss:
Ole kärsivällinen.
Mitä hitaammin juoksee, sitä vähemmän joutuu kävelemään. Ihan alussa tehdään pohjakuntoa, ja koska olin kunnoton säkki, kävely oli välttämätöntä, tai en olisi koskaan päässyt kunnolla edes alkuun (höhö, kunnolla kuntoon). Ensimmäiset pari kuukautta kävelin muutaman minuutin ja juoksin lyhyitä pätkiä, paria kolmea minuuttia maksimissaan. Juoksin aivan liian nopeaa, niin nopeaa kuin pääsin, että silti jaksoin vielä nipin napin sen pari minuuttia, koska kunnottomuuteni lisäksi olin kovapäinen. En vain osannut pudottaa nopeuksia koska olin Jon Snow, enkä tiennyt mitään. Jos olisin juossut hitaammin, olisin jaksanut hölkätä pidempiä matkoja ja uskon, että se olisi nopeuttanut edistymistäni. Disclaimerinä en ole mikään ammattilainen, ja nämä ohjeet kumpuavat ainoastaan siitä miten itse tein, ja mitä nyt jälkiviisaana tekisin eri tavalla. Jollekin muulle voi toimia jokin muu tapa.
Kun aloin jaksaa useamman minuutin juoksumatkoja kolmannen tai neljännen kuukauden tienoilla, aloin seurata tätä Hal Higdonin valmista ohjelmaa, jonka löysin netistä. Se antoi minulle selkeämmän kuvan minkälaisella harjoittelulla pääsisin eteenpäin, samalla kun jatkoin kävely-juoksu-kävely-linjaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti