Persjalkainen tanttamalli jolkottelee

Näin ensimmäisen postauksen kunniaksi aion esitellä itseni paremmin kuin esittelyssäni! Olen siis Maria, joka joskus seikkailee Luontoloisen blogissa - olen se kaveri, joka ei osaa sanoa ei.

Tässä blogissa puolestaan kerrotaan mitä tapahtuu, kun samainen tanttamallinen töppöjalka, jonka liikuntaa on aiemmin ollut luistaa liikkatunneilta koulussa, päättää ruveta juoksemaan. En nuorempana juurikaan nauttinut liikunnasta, fyysinen rasitus ja hikoilu oli iljettävää. Kuulun siihen osaan väestöstä, joka koki koululiikunnan todella lannistavana ja epämotivoivana. Lukion jälkeen harrastin silloin tällöin liikuntaa muutaman viikon jaksoissa velvollisuuden nimissä - aloitin aina IHAN TÄYSILLÄ, ainoastaan romahtaakseni pari viikkoa myöhemmin kipuiluun ja väsymykseen. Sattumien kautta päädyin opiskelemaan insinööriksi ja ympäröivän opiskelijapopulan kannustamana tulin siihen tulokseen, että jotain liikuntaa pitää harrastaa - ja hei, ihan rehellisestihän vakavasti otettava insinööri harrastaa vähintään ultrajuoksua ja Tough Vikingeja ja pukeutuu kuin businessmies. Harrastin pari vuotta mikä sattui olemaan kivaa, ennen kuin päätin että joo joo, puolimaraton, se on nyt se millä saan todistettua kaikille että oon iha hei aikune ja vakava.

Mietin pitkään mitä annettavaa minulla voisi tällä liikuntaa välttelevällä pohjalla olla aktiivisten juoksijoiden blogiportaaliin. En ole mikään himojuoksija. Nopeuteni ovat, no, ei-nopeita, pisimmät päivämatkani eivät ole ylittäneet puolimaratonia ja viime aikoina olen treenannut huonommin kuin edeltävinä vuosina. Välillä rehellisesti vihaan juoksemista. En usko koskaan esimerkiksi juoksevani minkäänlaista ultraa, maratonikaan ei ole vielä houkutellut minua niin paljon että olisin sille treenannut. Uskon kuitenkin, että on aika paljon juoksijoita, jotka ovat ns. "samalla tasolla", jotka kaipaavat tällaista "alkupään" juoksijan vertaistukiblogia. Useimmat blogit ovat vähän itseäni totisempien juoksijoiden harrastuspäiväkirjoja ja aloittelijaa voi ihan hippasen huimata kun puhutaan 5min/km vauhdeista ja 160 kilometrin hupipyrähdyksistä, näin kärjistäen. 

TL;DR:

omien liikunnallisten alkuaikojeni resepti:
1. vaiheessa eerrgh, pakko tehdä jotain liikuntaa, no käyn kävelemässä ja jumppaan kotona. Välillä yritin juosta lyhyitä matkoja, mutta polveni kipeytyivät.
2. vaiheessa paljon ryhmäliikuntaa, pari kolme kertaa viikossa, enimmäkseen tanssia.
3. vaiheessa päätin, että ei, haluan tehdä jotain "oikeaa", ja päädyin juoksemiseen.

Näillä puheilla päätän tämän postauksen. Kerron ensi kerralla miten irtauduin sohvasta ja aloitin!